Videokuvauksen perusteet osa 2

Videokamera

Ei ole ollenkaan harvinaista, että kaapista löytyy uusi huippuluokan videokamera, mutta ei yhtään äänen tallennukseen soveltuvaa mikrofonia. Ja se on kummallista, sillä hyvässä videossa ääni on yhtä merkittävässä osassa kuvan kanssa. Videokameroissa on toki omat mikrofoninsa, jotkut lupaavat jopa häikäisevää surround-ääntä, mutta tosiasiassa ne ovat melko kehnoja. Heikon äänenlaadun lisäksi kameroiden mikrofonit sijaitsevat itse laitteen sisällä, jolloin kameran sisäiset äänet voivat tallentua ääniraidalle. Parhaan mahdollisen äänen saavuttamiseksi mikrofoni täytyy saada mahdollisimman lähelle nauhoitettavaa kohdetta, ja tähän sopii parhaiten erillinen pitkäjohtoinen mikki. Useimmissa kameroissa (etenkin niissä vähän kalliimmissa) on jonkinlainen sisääntulo ulkoiselle mikrofonille. Yleensä se on 3.5mm jakki-liitäntä niin kuin tietokoneissakin. Mikäli ulkoiselle mikrofonille ei löydy kannattelijaa tai se tuntuu muuten liian hankalalta, voi etsiä kameroihin lisävarusteena saatavia pienempiä ulkoisia mikrofoneja. Nämä asetetaan videokameran varustekenkään (mikäli sellainen löytyy), ja kameran mallista riippuen siihen käy joko saman valmistajan tuotteet tai kaikki standardinmukaiset varustekenkämikrofonit. Myös näillä saa oikein laadukasta ääntä, ja ne ovat näppäriä esimerkiksi ulkomaan matkoilla.

Lisämikki digi-kameraa

Kameroihin saa lisävarusteena parempia mikrofoneja. Tämä on tarkoitettu järjestelmäkameroille, mutta se toimii yhtälailla useissa videokameroissakin.

Kuulekkeet äänen tarkkailuun

Kuulokkeita tarvitaan videon äänentarkkailuun.

Kunnon mikrofoni on välttämättömyys videokuvauksessa, mutta mukaan kannattaa ottaa myös sen hyvä kaveri kuulokkeet. Kuulokkeiden avulla kameran nauhoittamaa ääntä voi tarkkailla suoraan kuvaustilanteessa. Näin voidaan varmistaa, että nauhoitettava ääni on tarpeeksi voimakasta, eikä ääniraidalle pääse ylimääräisiä ääniä tai häiriöitä. Äänen tarkkailuun riittää ihan peruskuulokkeet, jotka varmasti löytyvät suurimmalta osalta jo valmiiksi kotoa. Ainoa vaatimus on se, että kuulokkeiden liitin sopii kameran liittimeen, olettaen että kamerassa on sellainen.

Aina ääntä ei ole pakko nauhoittaa suoraan kameran kautta, vaan sen voi tehdä myös erillisillä laitteilla. Esimerkiksi jossain laulutapahtumassa laulajan ääni voidaan haluta kaapata suoraan mikrofonista, samalla kun kuvaaja/kuvaajat kiertelevät eri puolilla esityspaikkaa. Tai kenties hyllyltä sattuu löytymään laadukas stereonauhuri, ja äänen sää kätevästi nauhoitettua sillä. Mikäli äänen päättää nauhoittaa erikseen, täytyy muistaa, että se pitää pystyä synkronoimaan tarkasti videokuvan kanssa editointivaiheessa. Eräs yksinkertainen keino on käyttää synkronoinnin apuna klaffitaulua. Kameran ja mikrofonin nauhoittaessa, klaffi napautetaan kiinni niin, että klaffin sulkeutuminen näkyy videolla, ja ääniraidalle tallentuu sen aiheuttama kopautus. Editointi vaiheessa etsitään kuvaruutu (frame) missä klaffi on juuri sulkeutunut, ja ääniraidan aallosta (waveform) etsitään klaffin sulkeutumisäänen aiheuttama piikki. Nämä kohdistetaan toisiinsa ja niin ääni saadaan tarkasti oikealle kohdalleen.

Tähän liittyen voi mainita myös jälkiäänityksestä. Jälkiäänityksessä kuvauspaikalla lausutut repliikit nauhoitetaan uudelleen, ja kohdistetaan videokuvaan. Tämä on erittäin yleistä kaikissa suuremmissa elokuvatuotannoissa, jossa reilusti yli puolet elokuvan puheesta saatetaan nauhoittaa jälkikäteen. Syynä jälkiäänitykseen on usein ympäristön tai kuvausryhmän melu ja muut hankalat tilanteet. Täsmällinen puheen jälkiäänitys on kuitenkin melko vaikeaa ja työlästä, joten harrastajan kannattaa keskittyä saamaan parasta mahdollista ääntä kuvaustilanteessa.

Kuten edellä mainittu, puheen jälkiäänitystä kannattaa välttää. Sen sijaan erilaiset ääniefektit tuleekin äänittää jälkikäteen, sillä niitä pystyy toteuttamaan kuvauksissa hyvin harvoin, ja usein efektejä on tarpeellista muokata. Äänitehosteet jaetaan usein kahteen ryhmään: Ympäristön efekteihin, kuten tuulen huminaan tai autojen meluun, ja erilaisiin pistetehosteisiin tai irtoefekteihin kuten nyrkin isku, jakojen kopina, jarrujen kirskuminen yms. Joskus voi tulla myös tarve tehdä sellaisia tehosteita, mitä ei esiinny oikeassa maailmassa. Tällöin äänet täytyy luoda itse, tai hakea ja ostaa niitä esimerkiksi internetistä. Omilla nauhoituksilla pääsee jo pitkälle, kun hoksaa käyttää mielikuvitustaan. Kokeilemalla äänityksiin yksinkertaisia efektejä, esimerkiksi venyttämällä, kutistamalla, laskemalla tai nostamalla äänen korkeutta, kääntämällä se kokonaan ympäri tai vaikkapa kaikki nämä keinot yhdessä, saadaan luotua todella monenlaisia erikoisen kuuloisia efektejä arkisista käyttöesineistä.

Omia efektejä saa luotua helposti

Äänitehoste muokkausohjelmassa.

Selkeä puhe on ehkä tärkein huomioitava asia äänen puolella. Äänitehosteilla voi parantaa ympäristön ääniä tai saada katsojan huomion kiinnittymään johonkin tiettyyn yksityiskohtaan. Yksi erittäin tärkeä tekijä kuitenkin vielä puuttuu, ja se on musiikki. Oikeisiin kohtiin valittu oikeanlainen musiikki on äärettömän tärkeä tunnelman luoja, ja se erottaa usein harrastetuotannot ison budjetin leffoista. Vauhdikas musiikki voi tuplata muuten hitaahkon action-kohtauksen jännityksen tai vastaavasti luoda hyvin kauniin tunnelman auringon laskiessa hiekkarannalla. Suurtuotantoihin elokuvamusiikki sävelletään ja nauhoitetaan yleensä sekunti sekunnilta elokuvan etenemisen mukaan. Koska tämä on äärettömän kallista, kaupasta löytyy hyllyt pullollaan erilaista musiikkia. Etenkin internetistä on mahdollista löytää myös varta vasten elokuva- ja videokäyttöön tuotettuja sävellyksiä, ja joku saattaa tarjota musiikkiaan myös ilmaiseksi.

Jokainen itse valitsee, minkälaisen äänimaailman haluaa luoda, ja kannattaa muistaa, että maailmassa on vaikka kuinka monia erinomaisia elokuvia vailla yhtään tehostetta tai musiikin pätkää.

Valaisu

Videokamera toimii parhaiten runsaassa valossa. Päivällä sitä on taatusti runsaasti, mutta illan pimetessä tai ukkosen synkistäessä taivaan tilanne muuttuu. Sisällä kuvattaessa valon määrä voi olla vähäinen jopa kesäpäivällä, ja siinä vaiheessa apuun tulee kuvausvalot. Yksi valaistuksen päätehtävistä on valaista kuvattava kohde niin, ettei se jää liian tummaksi. Liian hämärässä kuvattaessa kameran kennon digitaalista vahvistusta joudutaan lisäämään, jolloin kuvaan syntyy ikävää kohinaa. Lisävalaistuksesta on apua myös vastavaloon kuvattaessa, kun vastavalossa olevan kohteen valaisee edestä, eikä taustaa tarvitse ylivalottaa.

Valon toinen tärkeä tehtävä on luoda tunnelmaa. Erisävyisellä valolla voidaan viestiä eri asioita, tai valojen avulla voidaan luoda merkityksellisiä varjoja, niin synkkiä kuin tunnelmallisiakin. Nykyään värejä on helppo muuntaa jälkikäteen tietokoneella, ja kuvaustilanteessa voidaan keskittyä saamaan neutraalin värin, jonka jälkikäteen sävyttää. Jos kuitenkin tietää jo valmiiksi mitä haluaa, kannattavat valot valita sen mukaan, sillä tulos on usein luonnollisempi.

Mitä sitten käyttää valaisimina? Ammattilaisille suunnatut kuvausvalot ovat järjettömän kalliita, ja vähemmälläkin pärjäisi. Periaatteessa mikä tahansa riittävän tehokas valaisin käy myös kuvaukseen, mutta kannattaa valita mahdollisimman valkoista valoa tuottava lamppu tai ainakin asettaa väritasapaino tarkasti. Usein haetaan sitä suurta valaistusvoimakkuutta hämäriin kuvaustilanteisiin. Tällöin kannattaa harkita rautakaupoista löytyvien työmaavalaisimien käyttöä, sillä niillä saa runsaasti valotehoa kohtuulliseen hintaan. Vaikka niiden valon väri ei olekaan täysin optimaalinen, on ne todettu monet kerrat parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi kotikäyttöön.

Työmaavalaisimet ovat hyviä kuvausvaloja

Työmaavalaisimet sopivat myös videokuvaukseen.

Joskus valoa kyllä on, mutta sitä haluttaisiin hieman muuallekin. Tällöin valoa kannattaa heijastaa. Esimerkiksi kovassa sivuvalossa kuvattaessa toinen puoli kuvattavan kasvoista ovat valossa, mutta toinen puoli jää pimeäksi. Tilanne voidaan korjata ottamalla käyttöön jonkin sortin heijastin, ja heijastaa sivulta tulevaa valoa takaisin kasvoihin. Sama tilanne jos joku on kumartuneena maahan ja videon kannalta ratkaisevin osa eli hänen kasvonsa peittyvät varjoihin. Jälleen käteen otetaan heijastin eli refle, ja ongelma ratkeaa ilman kömpelöitä ja luonnottomia lamppuja. Reflejen käyttö tietty vaatii, että vallitseva valo on riittävän voimakas, jotta sitä voidaan heijastaa. Oman reflen voi tehdä vaikkapa jostain valkoisesta levystä tai kiiltävästä paperista. Myöskään liikkeistä ostettavat heijastimet eivät ole hirveä kalliita.

Kun tavallisia valaisimia suunnataan suoraan kohteeseen, syntyy teräviä ja tummia varjoja. Tällöin puhutaan kovasta valosta. Monesti pehmeämpi heikompia varjoja aiheuttava valo on mukavamman näköistä, ja silloin valoa täytyy koettaa pehmentää. Yksi keino on heijastaa valo seinän vai heijastimen kautta kohteeseen, mutta mikäli käytössä on heikompitehoinen valaisin saattaa valon voimakkuus laskea liikaa. Ammattilaiset pehmentävät valoa lamppujen edessä olevilla harsoilla tai valo enteen kiinnitettävällä "softbox"-valonhajoittimella. Mikäli näitä virityksiä alkaa rakennella itse, on ehdottoman tärkeää muistaa paloturvallisuus. Kaupoissa on saatavilla juuri tähän tarkoitukseen sopivia harsoja ja kankaita jotka kestävät korkeitakin lämpötiloja.

Valoja voi käyttää luovasti viemällä niitä eri paikkoihin, suuntaamalla niitä ylhäältä tai alhaalta, vähentämällä tai lisäämällä valon määrää, käyttämällä eriväristä valoa tai olla käyttämättä ollenkaan. Kaikki riippuu täysin omista tarpeista ja siitä mikä omaan silmään näyttää hyvältä. Seuraavassa kuvassa on esitelty yksi tyypillinen valaisumalli, jota varioimalla voidaan valaista useita erilaisia tilanteita.

Kolmipistevalaisu

Tätä yllä kuvattua valaisun perusasetelmaa kutsutaan kolmipistevalaisuksi. Päävalo on kaikista voimakkain ja on siten valaisun kannalta merkittävin. Se kannattaa asettaa esimerkiksi 45 asteen kulmaan kohteeseen nähden, jolloin syntyy muotoa antavia varjoja. Päävalon toiselle puolelle tulee tasoittava valo. Se suunnataan yleensä hieman suorempaan linjaan, ja sen tarkoitus on pehmentää päävalon aiheuttamian varjoja ja valaista kohteen toista puolta paremmin. Kolmas valo eli hiusvalo asetetaan kohteen taakse. Hiusvalo tekee valaisee kohteen reunoja, ja siten irrottaa sen ja erityisesti hiuksia taustasta. Hiusvalo on yleensä kaikkein heikoin valo, tasoittava voimakkaampi ja päävalo voimakkain valo.

Editointi

Monesti jo yksikertaisella editoinnilla on suuri merkitys lopulliseen tuotokseen. Editoinnin tarkoituksena on koostaa kuvatusta materiaalista yhtenäinen mielenkiintoinen kertomus. Ensi alkuun editointiohjelman aikajanalle voidaan koota kaikki ne pätkän joita videossa tarvitaan, ja karsitaan kaikki turha pois. (Näitä pätkiä ei tietenkään kannata hävittää itse kiintolevyltä tai kamerasta!) Sen jälkeen pätkiä voi alkaa sovittamaan yhteen tarkemmin, poistamalla turhaa materiaalia niiden alusta tai lopusta tai lisäämällä siirtymiä. Alkuun ja loppuun on helppo tehdä pienet tekstit, joko kuvan päälle tai muulle taustalle. Kun video on saatu kasaan, voi lisätä musiikkia ja muita ääniä. Mikäli kuvan värit ovat pahasti pielessä, kannattaa niitä korjata, ja erikoisemmalla värimäärittelyllä voi hakea videoon taiteellisuutta. Kuten jo toistettu; kaikki riippuu siitä mitä itse editoinnillaan hakee, ja kuinka paljon aikaa ja vaivaa on valmis uhraamaan.

Leikatessa kannattaa välttää liian pitkiä yksittäisiä ottoja. Kohtauksesta tulee paljon kiintoisampi, kun kuvakulma vaihtelee ja aivot saavat uutta virikettä. Vinkkejä erilaisiin leikkauksiin ja otosten kestoon saa tutkailemalla elokuvia ja tv-sarjoja hieman tarkemmin. Samalla tavalla löytää apuja myös kuvaukseen tarkkailemalla kuvakulmien vaihteluita. Usein mietityttää myös videoleikkeiden välissä olevat siirtymät. Käytetyin ja myös suositelluin siirtymä on itse asiassa pelkkä leikkaus kahden videopätkän välillä. Tätä ns. suoraa leikkausta käytetään elokuvissakin lähes joka kohdassa, ja muut siirtymät ovat harvinaisia tehokeinoja. Muut tärkeät siirtymät ovat ristiin häivytys, häivytys mustan kautta ja häivytys valkoisen kautta. Nämä kolme ja suora leikkaus ovat kaikkein järkevimmät vaihtoehdot, ja muita kannattaa käyttää todella harkitusti. Erilaiset efektisiirtymät sopivat alkuteksteihin tai loppuun, mutta muutoin ne yleensä vain häiritsevät normaalia kerrontaa.

Maailma on pullollaan erilaisia editointiohjelmia. Ammattilaisten suosiossa ovat mm. Adoben Premiere Pro, Applen Final Cut Pro ja Avidin Media Composer. Avid vaatii ohjelmastaan järkyttävää yli 2000 euron hintaa ja Adoben Premiere Pro irtoaa sekin vasta reilulla tonnilla. Final Cut Pro on hinnoiteltu maltillisemmin 300 euroon, mutta kuluttajille löytyy iso kasa halvempia ja ominaisuuksiltaan täysin riittäviä vaihtoehtoja. Tunnetuimpia ovat Adoben, Applen ja Avidin kuluttajaversiot omista ammattilaistuotteistaan, sekä Pinnaclen videoeditointiohjelmisto. Kattava lista eri vaihtoehdoista (myös ilmaisista) löytyy englanninkielisen Wikipedian puolelta. Kattava vertailu tärkeimmistä ominaisuuksista löytyy niin ikään englanniksi Wikipediasta. Listoja tutkailemalla huomaa, että on olemassa myös erinomaisia ilmaisia vaihtoehtoja, joita kannattaa kokeilla. Kaupallisista tuotteista on sen sijaan saatavilla lähes aina jonkin sortin kokeiluversio, joten niitäkään ei tarvitse hankkia ilman omaa vertailua.

Avidin kotikäyttöön suunnattu editointiohjelmisto

Avidin kotikäyttöön suunnattu editointiohjelmisto

Tagit: 

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä testataan oletko ihminen vai spämmibotti.
8 + 7 =
Solve this simple math problem and enter the result. E.g. for 1+3, enter 4.