Windows 8:n kustomointi

Windows 8:n kustomointi

Tässä artikkelissa keskitytään Windows 8:n mukauttamiseen erilaisten apuohjelmien avulla. Kaikki paitsi yksi ohjelmista ovat ilmaisia ja testiemme mukaan pääasiassa ongelmattomia. Artikkelin alussa tarkastellaan työkaluja Windowsin käyttöliittymän säätämiseen. Jäljempänä keskitytään käynnistä-valikon palauttamiseen kuuden erilaisen vaihtoehdon voimin.

Kokemuksia Windows 8:sta

Kokemuksia Windows 8:sta

Microsoft julkisti Windows 8:n virallisesti 26.10., eli se on ehtinyt tavoittaa jo suuren joukon uusia käyttäjiä. Useimmat entisistä Windows-käyttäjistä saivat ensikosketuksensa uutukaiseen vasta julkaisun jälkeen, mutta allekirjoittaneen tietokoneessa valmis Windows 8 on pyörinyt jo elokuun lopulta asti. Tässä ajassa on kerennyt muodostua melko hyvä näkemys muutoksista, joten on otollinen hetki referoida mitä uusi käyttöjärjestelmä on antanut ja mitä se on ottanut.

Windows 8:n asennus

Windows 8:n asennus

Windows 8 on puskemassa itseään PC-markkinoille kiitettävää tahtia ja monella lienee ajatuksena päivittää tietokoneensa tähän uusimpaan versioon. Lukuisten esiversioiden jälkeen Microsoft julkaisi elokuun puolessa välissä valmiin Windows 8 RTM-version, johon ei tehdä enää muutoksia ennen myyntiin tuloa. Microsoft on julkaissut valmiista Windows 8:sta myös 90 päivän kokeiluversion, joka ladattavissa maksutta. Tämän samaisen version asennusoppaan tarjoamme tässä kuvasarjana, jotta kaikki halukkaat osaavat asentaa uutukaisen sen ilmestyessä kaupan hyllylle, tai kokeilla sitä vaikkapa virtuaalikoneessa...

Kuinka vaihtaa Windows 7:n kirjautumisruudun taustakuva

Kuinka vaihtaa Windows 7:n kirjautumisruudun taustakuva

Microsoft "tarjoaa" käyttäjilleen mahdollisuutta vaihtaa Windowsin kirjautumisruudun taustakuvaa. Tämä on hyvin yleistä monissa yrityksissä ym. organisaatioissa jotka haluavat siihen oman logonsa tai muun tunnisteen. Kuvan vaihtaminen on kuitenkin tehokkaasti piilotettu ominaisuus, ja muutaman hankalan mutkan takana. Tässä ohjeet Windows seiskalle:

Windows 7:n asennus

Windows 7:n asennus

Tässä oppaassa käydään läpi Microsoftin uusimman Windows 7-käyttöjärjestelmän asennus vaihe vaiheelta. Ohjeita voi soveltaa myös Windows Vistan asennukseen, mutta vahemman Windows XP:n asennus poikkeaa tästä jo huomattavasti, ja sen asentamiseen nämä ohjeet eivät sovellu.