Uusi Blender Open Movie julkaistu

Tears of Stell -posteri

Blender Foundationin neljäs Open Movie eli "avoin elokuva" Tears of Steel on julkaistu. Seitsemän kuukauden työn hedelmät saatiin julkisuuteen tänä keskiviikkona, kun lyhytelokuva julkistettiin Youtubissa kahdeksan aikaan illalla. Ian Hubertin ohjaama lyhytelokuva Tears of Steel on toteutettu suurimmaksi osaksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla. Tärkein näistä oli 3D-mallinusohelma Blender, jolla kaikki elokuvan visuaaliset efektit on toteutettu. 

Lyhytelokuvan tärkein tavoite oli edistää Blenderin kehitystä, ja elokuvan ansiosta Blender tulee lähitulevaisuudessa tarjoamaan täyden työkalupakin visuaalisten efektien tekemiseen oikean videomateriaalin sekaan. Blenderillä onnistuu mm. väriaivainnus, 2D/3D liikkeenkaappaus, värimäärittelyt, itse 3D työnkulku sekä videoeditointi. Ei siis hassummin yhdeltä ilmaiselta ohjelmalta, koska vastaavanlaiset toiminnallisuudet irtoavat kaupasta vasta tuhansien eurojen köyhtymisen jälkeen.

Yhteisöllisesti tuotetun elokuvan valmistumista on voinut seurata sen nettisivuilla osoitteessa http://www.tearsofsteel.org/ Lähitulevaisuudessa sivuille ilmestynee myös korkealaatuisempi versio elokuvasta. Elokuvan lisäksi kaikki studiossa tuotettu materiaali tullaan julkaisemaan Creative Commos lisenssin alaisuudessa osin internetissä ja osin Blenderin kehitystä tukevalla ostettavalla DVD-kokoelmalla.

Ei muuta kuin tekemään Hollywood-tason efektejä alennettuun hintaan, mekin olemme koettaneet!

Tagit: 

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä testataan oletko ihminen vai spämmibotti.
6 + 0 =
Solve this simple math problem and enter the result. E.g. for 1+3, enter 4.